Tyopaikan ovella

Tyopaikan ovella

Toimisto, jossa istun pitkät päivät sijaitsee keskustassa. Uskonpa, että se luetaan kuuluvaksi vielä historialliseen kaupunkikeskustaan. Toimistohuoneen isot ikkunat ovat sisäpihalle ja päiväaurinkoon päin. Aurinkoisina päivinä toimisto on lähes sauna. En usko ilmastoinnin toimivan. Sisäpihalla on muutaman ravintolan tarjoilualueita, joidenka asiakkaita eksyn välillä katselemaan, kun he aurinkolasit silmillään herkuttelevat.

Kaikilla muilla tyontekijoilla on jonkinlainen kortti, jota he vilauttavat toimistorakennuksen aulassa päästävät pidemmäs rakennuksen sokkeloihin ja tietokoneidensa, puhelimien ja paperipinojensa ääreen. Minulla ei ole, vaan ovimies tai –nainen painaa jotain nappia kun minä olen oven kohdalla ja pääsen sisään. Todella harvoin saan sentään avaimen, jolla pääsen avaamaan ja lukitsemaan toimistohuoneeni oven. Yleensä kuitenkin tulen myohemmin ja lähden aiemmin, kuin joku kolmesta kollegastani ja vältyn ottamasta vastuuta ovista ja avaimista.

Meillä on kaksi ovimiestä, joista nuorempi on ystävällinen ja vanhempi tuhahtelee. Kukaan ovimiehistä ei puhu englantia, mutta kollegani selvittivät yhdelle heistä toisena aamunani, että tässä on tämä ulkomaalainen, jolle pitää avata ovi. Ilmeisesti sana on kiirinyt kollegeiden kesken ja pääsen joka aamu sisään.

Ovinainen, on tyyliä ´too cool to be true´. Se ei ikinä hymyile, muttei tuhahtelekaan. Se vastaa tervehdyksiin käyttämällä lyhenteitä dovidenijasta (näkemiin) tulee dovi ja dobry denistä (päivää) tai dobre ranosta (huomenta) tulee dobry. Se puhuu sellaisella melko metallisella äänellä, jossa on sellaista yläastelaisen ´cooliutta´. Minusta se on aika hauska.