Talo

Talo on tumman harmaa. Se on seissyt siinä paikallaan vuosikymmeniä. Todennäkoisesti sen edessä kulkeva tie on nykyisin liikennoidympi kuin ikinä aikaisemmin. Talon sisääntuloa koristaa valkoinen marmori. Sisääntulo on hassun matala. Sen lisäksi valkoinen marmori on paikallisten gangstojen ansiosta koristeltu spray-maalilla. Tageja ja muita toherryksiä ei kukaan välitä pyyhkiä pois, sillä tuskin kestäisi kauan kuin se olisi tehtävä uudestaan.

Sisääntultaessa vasemmalla puolella on rivisto vanhoja vihreitä postilaatikoita. Pari askelmaa portaita noustaessa edessä on hissi. Hissikin on vanha. Sen lukko ei toimi enää niinkuin sen pitäisi, mutta ovi menee kuitenkin kiinni kun niksit ovat hallussa. Postilaatikkonikin lukko on rikki. Sen vuoksi en lukitse ikinä lukkoa. Se ei kauheasti haittaa, sillä mainospostin lisäksi olen saanut kirjeen Suomen suurlähetystostä ja kaksi postikorttia.

Minä asun tuossa talossa neljännessä kerroksessa, tai suomalaisittain viidennessä kerroksessa. Kaiken kaikkiaan harmaa rakennus ulottuu kuusi kerrosta ylospäin maanpinnasta. Kerroksesta toiseen voi siirtyä luonnollisesti hissiä tai kommunistisen vihertävää porraskäytävää käyttäen. Porraskäytävän kadunpuoleisella laidalla on ikkunatiiliä ja useissa kerroksissa ikkunatiilten alla on kukkia piristämässä asukkaita.

Minun lisäksi talossa asuvat ainakin vuokraisäntäni ja hänen tuleva ranskankanadalainen vaimonsa. He asuvat toisella puolella seinääni. Isäntä on rauhallinen pitkä mies, kun taas morsmaikkunsa on kihertävä ilopilleri, joka vihdoin loysi kankaan hääpukuunsa. Eilen tarjosin heille illallisen ja he lähtivät sen jälkeen ensimmäiselle tangotunnilleen.

Samassa kerroksessa kanssani asuu -tai ainakin niin kerrotaan- talon alkuperäisasukki, vanha nainen. En kuitenkaan ole häntä nähnyt saati seinän läpi kuullutkaan. Sen lisäksi taloa asustaa reilu nelikymppinen duunari, joka on ihan aina otossaan ja hilpeällä tuulella. Häneen tormään usein rappukäytävässä.

Kuudennessa kerroksessa asuu humanistiopiskelijalta näyttävä nuori mies ja hänen kaunis tyttoystävänsä. Heillä on myos koira, joka on kooltaan aivan liian pieni koiraksi. Joskus satuin hissiin opiskelijan kanssa. Tässä vaiheessa olin päättänyt, ettei kukaan Bratislavassa osaa englantia. Häkellyin kun hän kysyikin englanniksi mihin kerrokseen olen menossa. Yllätyin vallan kovasti, jonka vuoksi omat englanninkielen taitoni hävisivät hetkeksi. Sain kuitenkin pukahdetuksi, että neljänteen olen menossa.

Alakerrassa asuu nainen, jonka kerrotaan olevan hieman omituinen. Keskiviikkona hän kolkutteli ovelle varttia vaille kymmenen illallisvieraiden lähdettyä. Hänestä melu tuntui, ihan kuin hevoset olisivat laukanneet asunnossani ja pyysi unirauhaa. Toki sen hänelle sallin, vaikkemme melunneet olleetkaan koko iltana. Eilen, torstaina hän koputteli ovelleni aina otossaan olevan kanssa. Tällä kertaa hän halusi kurkata vessaan, sillä hänen oman vessansa katto on kastunut 2-3 kuukautta sitten!!!! Itse olisin saattanut pohtia kostunutta vessan kattoa ajallaan. Hän pohti vuotaisiko minun vessani. Se ei kuitenkaan vuotanut eikä omassa vessassani ollut kosteusvaurioita. Niinpä tämä rouva päätti yhä ylemmäs kavuta ja selvittää tilanteen viidennessä kerroksessa. Aina otossaan oleva pyoritteli päätä.