Puhetta puheesta

Nyt näyttää siltä, että kevät on tulossa. Aurinko paistaa ja viileät aamut muuttuvat lämpimiksi päiviksi. Huomiseksi on luvattu jo ilmeisesti 17 celsiusta. Tämä käy etenkin, kun juuri ostin talvitakin tilalle hieman vähemmän topatun takkiloisen.

On hauska huomata, että vaikka joitain ihmisiä ei näe kuin kerran kolmessa vuodessa. Niin silti yhteinen puhekulttuuri säilyy. Tapasin viikonlopun reissulla amerikkalaisen, joka liikkui paljon samoissa porukoissa kuin minä. Vuosi oli 2004. Tämän jälkeen en ole kaveria paljon nähnyt tai pitänyt muutenkaan yhteyttä.

Lauantaina kuitenkin kävimme syomässä ja sama ivailu jatkui. Sanoin toiselle kaverille, joka oli mukana, ettei tämä amerikkalainen ei ole muuttunut pätkääkään. Mutta todennäkoistä on, etten minäkään ole muuttunut sen enempää. Jostain syystä meillä oli ja näkojään on edelleen tapana piikitellä ja provosoida toisiamme, leikillisesti kuitenkin.

Olen aiemminkin pohtinut kuinka eri kavereiden tai kaveriporukoiden kanssa samoista asioista puhutaan eri tavoin jos edes samoista asioista puhutaan. Helpoin esimerkki lienee on se kuinka puheet muuttuvat kun ei enää ollakaan poikaporukassa vaan mukana on naispuolisia henkiloitä tai jopa jonkun tyttoystäviä.

Se on vaan jännää ja virkistävää tämä vaihtelu, mutta toisaalta se on ehdottomasti mukavaa. Olisi ikävää aina vain nyokytellä samoille mielipiteille, jotka on tietyssä porukassa hyväksytty normiksi tai pelkästään piikitellä kaikkien kavereiden kanssa, tai rajoittaa keskustelut seksiin, kuten joskus käy ˝äijäporukassa˝ tai sosiaalipolitiikkaan, kuten saattaa käydä opiskelijakavereiden kanssa.